Suomen ilmailumuseot - Finnish Aviation MuseumsSuomessa on kaikkiaan kuusi ilmailumuseota:
There are six aviation museums in Finland: |
Suomen IlmailumuseoSuomen Ilmailumuseo sijaitsee Helsinki-Vantaan lentokentän alueella aivan Kehäradan Aviapolis-aseman Aviabulevardin puoleisen sisäänkäynnin lähellä. Museon kokoelmien painopisteenä on Suomen ilmailu ja suomalaisten suunnittelemat tai käyttämät lentokoneet. Ilmailumuseo on valtakunnallinen erikoismuseo ja kuuluu Trafiikki-museoihin. Suomen Ilmailumuseo sai alkunsa Ilmailumuseoyhdistyksen ns. käytävänäyttelystä Helsinki-Vantaan lentoasemalla vuonna 1972. Käytävänäyttely muuttui Suomen Ilmailumuseoksi vuonna 1977. Nykyisten tilojen ensimmäiseen osaan museo siirtyi syksyllä 1981. Museon tiloja on sen jälkeen laajennettu useaan otteeseen vuosina 1983-1998. Suomen Ilmailumuseo siirtyi Ilmailumuseoyhdistykseltä Suomen Ilmailumuseosäätiölle vuonna 1996. Säätiön yhteisöosakkaina ovat Ilmailumuseoyhdistys ry, Finnair Oyj, Finavia Oyj, Suomen Ilmailuliitto ry, Patria Oyj sekä Vantaan kaupunki. Myös Ilmavoimat osallistuu säätiön hallintoon. Osoite: Karhumäentie 12 (entinen Tietotie 3), 01530 Vantaa Avoinna: maanantaista perjantaihin klo 10-20, lauantaisin ja sunnuntaisin klo 10-17. Tarkista aukioloajat ja pääsymaksujen hinnat museoinfosta. Museon verkkosivut: www.suomenilmailumuseo.fi Finnish Aviation MuseumThe Finnish Aviation Museum is located in Helsinki Airport area near the Aviabulevardi exit of Aviapolis railway station. The focus of the collections is on Finnish aviation and aircrafts designed or used by Finns. The Finnish Aviation Museum is a national specialized museum and it belongs to the Trafiikki Museums. The beginning of the museum was so-called aisle exhibition of Aviation Museum Society in the Helsinki Airport. It was opened in 1972. The exhibition appointed to the Finnish Aviation Museum in 1977. The first part of the existing museum was opened in 1981. The museum has been enlarged several times between 1983 and 1998. The Finnish Aviation Museum moved from Aviation Museum Society to Finnish Aviation Museum Foundation in 1996. The co-owners of the foundation are: Aviation Museum Society, Finnair, Finavia, Suomen Ilmailuliitto, Patria and City of Vantaa. The Finnis Air Force participate in the foundation management, too. Address: Karhumäentie 12 (ex-Tietotie 3), 01530 Vantaa Open: weekdays 10-20, weekends 10-17. Check open times and ticket prices from Museum Info. The web pages of the museum: http://ilmailumuseo.fi/en/ |
Suomen IlmavoimamuseoSuomen Ilmavoimamuseo sijaitsee Tikkakoskella Jyväskylän lentokentän välittömässä läheisyydessä. Museo toimii sotahistoriallisena erikoismuseona ja Sotamuseon yhteistyömuseona vastuualueenaan Suomen Ilmavoimien perinteet ja materiaali. Ilmailumuseon perustamiseen tähdännyt Keski-Suomen Ilmailumuseosäätiön perustava kokous pidettiin 28.9.1978. Ilmailumuseo perustettiin Puolustusministeriön Ilmailumuseosäätiön käyttöön luovuttamaan Luonetjärven lentotukikohdan lentokonehalliin I. Museo avattiin 1.6.1979. Näyttelytilaa oli tuolloin 1 775 neliömetriä. Vuonna 1983 Puolustusministeriö hankki omistukseensa entisen betonielementtitehtaan rakennukset, joista kunnostettiin uudet tilat ilmailumuseolle. Uuden museon avajaiset pidettiin 18.6.1989. Museon kokonaispinta-ala on 4 800 neliömetriä. Vuonna 1987 museo nimettiin sotahistorialliseksi erikoismuseoksi. Museo käytti vuosina 1979-2015 nimeä Keski-Suomen Ilmailumuseo. Nimi Suomen Ilmavoimamuseo otettiin käyttöön 1.1.2016. Museon omistaa yksityinen säätiö, jossa osakkaina ovat Ilmavoimat, Finavia, Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän yliopisto, Keski-Suomen Liitto, Ilmavoimien Kiltaliitto ry ja Lentotekniikan Kilta ry. Osoite: Tikkakoskentie 125, 41160 Tikkakoski Auki: joka päivä kesäaikaan (1.6.-15.8) klo 10-20, talviaikaan (16.8.-31.5.) klo 11-17. Tarkista aukioloajat ja lippujen hinnat museoinfosta. Museon verkkosivut: ilmavoimamuseo.fi Finnish Airforce MuseumThe Finnish Air Force Museum is located in Tikkakoski near Jyväskylä Airport. The museum is a military historical special museum and it is collaborative museum for the Military Museum. The responsibility area of the museum consist of traditions and materials of Finnish Air Force. The foundation in order to own the museum was founded in 1978. The aviation museum established in existing hangar I of Luonetjärvi Airbase. The museum was opened June 1st, 1979. The Defence Ministry bought a former concrete element factory in 1983 and renovated it. The opening of the new museum was June 18th, 1989. The total area of the museum is 4 800 sqm. The museum got the status of military historical special museum in 1987. The name of the museum was the Aviation Museum of Central Finland, nowadays the Finnish Air Force Museum. The museum is owned by a private foundation. The co-owners of the foundations are Finnish Air Force, Finavia, City of Jyväskylä, University of Jyväskylä, Regional Council of Central Finland, Ilmavoimien Kiltaliitto ry and Lentotekniikan Kilta ry. Address: Tikkakoskentie 125, 41660 Tikkakoski Open: during summer time (June 1st to August 15th) 10-20, during winter time (from August 16th to May 31st) 11-17. Check the opening times and ticket prices from Museum Info. Web pages: airforcemuseum.fi |
Hallinportti IlmailumuseoHallinportti Ilmailumuseo on Sotamuseon alainen lentoteknillinen erikoismuseo. Hallinportin Ilmailumuseon juuret ovat Ilmavoimien Teknillisen Koulun ja Lentotekniikan Killan Kauhavalla vuonna 1968 avaamassa lentokalustoaiheisessa näyttelyssä. Vuonna 1971 Lentotekniikan Kilta ja näyttely siirtyivät Ilmavoimien Teknillisen Koulun mukana Halliin. Hallinportti-niminen näyttely avattiin lentokentän laidalla sijainneeseen asuinparakkiin 12.11.1971. Kasvaneelle näyttelylle löytyi vuonna 1978 uusi paikka Hallin lentokentän kiitoradan jatkeen alta. Hallinportti Ilmailumuseo avattiin 3.8.1980. Ilmailumuseo koostuu kaarihallista, pienesinenäyttelytilasta sekä kirjasto- ja toimistorakennuksesta. Näyttelytilaa on 756 neliömetriä. Osoite: Haukilahdentie 3, 35600 Halli Auki: Kesäaikana (kesä-heinäkuussa) ma-pe 13-17, la-su 12-17. Muulloin avoinna sopimuksesta. Tarkista aukiolo verkkosivuilta! Verkkosivut: http://lentotekniikankilta.fi/museo.htm Hallinportti Aviation MuseumHallinportti Aviation Museum is an aeronautical special museum accountable to the Military Museum. The roots of Hallinportti Aviation Museum are in the exhibition of Air Force Technical School and The Guild of Aeronautics at Kauhava in 1968. The guild and exhibition moved with technical school from Kauhava to Halli in 1971. Hallinportti Exhibition opened in a former residental barack at the Halli air base in November 12th, 1971. The exihibition grew and a new location for the exhibition was found in 1978. Hallinportti Aviation Museum was opened in August 3rd, 1980. The aviation museum consist of a hangar, a building for small objects and a office and library building. Address: Haukilahdentie 3, 35600 Halli Open: during winter time (between August 3rd, 2015 and June 5th, 2016) only by appointment. Check the open times from wep pages. |
Karhulan Ilmailukerhon LentomuseoKymin lentokentällä toimiva Karhulan Ilmailukerhon Lentomuseo on ainoa laatuaan Kymenlaaksossa. Museossa on näytteillä noin 20 lentokonetta, joista osa on käynti-, rullaus- tai lentokelpoisia. Vaikka Karhulan Ilmailukerho säästi vanhan Harakka I -liitokoneensa museoitavaksi jo vuonna 1959, varsinainen museotoiminta alkoi vuonna 1992, kun Ilmavoimat luovutti kerholle säilytettäväksi Fouga CM 170 Magister -suihkuharjoituskoneen, jota säilytettiin aluksi purjekonehallissa. Museokonehalli valmistui syksyllä 1995 ja sen laajennus vuonna 2008. Näyttelytilaa on 600 neliömetriä. Ilmailumuseota hoitaa Karhulan Ilmailukerho. Osoite: Lentokentäntie 234, 48720 Kotka Auki: Touko-syyskuussa päivittäin klo 10-18. Muina aikoina sopimuksesta. Verkkosivut: http://karhulanilmailukerho.fi/lentomuseo/ Flying Museum of Karhula Flying ClubThe Aviation Museum of the Flying Club Karhula is located at the Kymi Airfield near Kotka. The museum has on show about 20 aircraft. Some of them are startable, ground-runnable or flyable. Although the Karhula Flying Club stored a old Harakka I glider for museum as early as in 1959, the proper starting point for the museum was in 1992, when Finnish Air Force delivered a Fouga CM 170 Magister to the Karhula Flying Club in order to be stored. The Fouga Magister was stored first in the hangar of the sailplanes. The hangar for historical aircraft was completed Fall 1995 and the expansion of it in 2008. The area of the museum hangar is 600 sqm. The Aviation Museum is operated by Karhula Flying Club. Address: Lentokentäntie 234, 48720 Kotka Open: From May 1st to September 30th daily 10-18. Otherwise by appointment. Web pages: http://karhulanilmailukerho.fi/lentomuseo/ |
Päijät-Hämeen IlmailumuseoPäijät-Hämeen Ilmailumuseo sijaitsee Vesivehmaan lentokentällä Asikkalassa. Suomen Ilmavoimat päätti vuonna 1948 aloittaa käytöstä poistettujen lentokoneiden sijoittamisen Vesivehmaan lentokentälle. Silloin yhteensä 44 puurakenteista lentokonetta sijoitettiin halliin numero 4. Nykyiseen museohalliin, lentokonehalliin I, koneet siirrettiin vuonna 1974. Aluksi Vesivehmaan varastohallina tunnetun historiallisten lentokoneiden varasto nimitettiin 1.3.2005 Päijät-Hämeen Ilmailumuseoksi. Museon juhlalliset vihkiäiset pidettiin 19.5.2006. Museota ylläpitää Lahden Ilmasilta ry. Osoite: Lentotie 89c, 17130 Vesivehmaa Auki: 7.6.-31.8. lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11-17. Juhannuksena suljettu. Muulloin avoinna sopimuksesta. Verkkosivut: https://www.lahdenilmasilta.fi/museo/paijat-hameen-ilmailumuseo Päijänne-Tavastia Aviation MuseumThe Päijänne-Häme Aviation Museum is located at Vesivehmaa airfield in Asikkala. The Finnis Air Force decided store the retired aircraft in a hangar at Vesivehmaa airfield in 1948. Then in all 44 wooden aircraft stored in Hangar 4. The aircraft were moved to the existing museum hangar (Hangar 1) in 1974. Until 2005 the museum was known as Vesivehmaa storage hangar. The storage appointed to the Päijänne-Häme Aviation museum March 1st, 2005. The celebration of the new museum was held May 19th, 2006. The museum is operated by Lahden Ilmasilta ry. Address: Lentotie 89, 17130 Vesivehmaa Open:
From June 1st to August 31st on Saturdays and Sundays 11-17. In 2019: open in September on Saturdays and Sundays 11-17 until September 15th.
Web pages (Finnish only): https://www.lahdenilmasilta.fi/museo/paijat-hameen-ilmailumuseo |
Karjalan IlmailumuseoKarjalan Ilmailumuseo sijaitsee Lappeenrannan lentokenttäalueella. Kahden näyttelyhallin lisäksi museolla on varastohalli sekä ulkoalue, jossa säilytetään museolentokoneita. Lentokoneiden lisäksi näytteillä on paljon pienesineitä. Ilmailumuseota ylläpitää Kaakkois-Suomen Ilmailumuseoyhdistys ry. Osoite: Lentokentäntie 37, 53600 Lappeenranta Auki: Kesä-syyskuussa arkisin klo 12-18, muulloin sopimuksesta. Verkkosivut: www.karjalanilmailumuseo.fi Karelia Aviation MuseumThe Karelia Aviation Museum is situated at the Lappeenranta Airport area. The museum has two exhibition halls, one storage hall and a courtyard to store historican aircraft under the open sky. In addition to the aircraft, the museum has a lot of smaller aviation equipments on the show. The aviation museum is operated by Kaakkois-Suomen Ilmailumuseoyhdistys ry. Address: Lentokentäntie 37, 54600 Lappeenranta Open: From June 1st to August 31st daily 12-18. Otherwise by appointment. Web pages: www.karjalanilmailumuseo.fi |
Hawk-elämyskeskusIlmailumuseoyhdistys ry hankki Matkamessuilla 21.1.2016 ensiesitellyn siirrettävän näyttelytilan, joka perustuu räätälöityyn 40 jalan merikonttiin. Päätyovien lisäksi kontissa on 8 metriä leveä sivuovi sekä kiskot, joilla näyttelyesine lavetteineen voidaan siirtää sisänäyttelyissä ja ulkonäyttelyissä hyvällä säällä ulos. Kontin takaseinä on sisäpuolelta levytetty suoraksi näyttelyitä varten ja konttiin on rakennettu sähköistys. Kontin siirto onnistuu ns. sideloaderilla varustetulla rekalla tai se voidaan nostaa autonosturilla rekan lavalle. Lue lisää Hawk-elämyskeskuksesta. Hawk-elämyskeskuksen näyttelyesineenä on Ilmavoimien Ilmailumuseoyhdistyksen hallintaan luovuttama BAe Hawk Mk.51 -suihkuharjoituskoneen ohjaamo-osa, joka mahdollistaa mm. ohjaamoon tutustumisen. Ohjaamo-osa on peräisin HW-314:sta, jolla on kunniakas historia ilmavoimissamme. Lue lisää BAe Hawkista ja HW-314:stä. Liikuteltava ilmailumuseo on tilattavissa elämykseksi erilaisiin tapahtumiin. Lisätietoja: Janne Salonen, p. 050 529 0135, sähköposti janne.salonen(at)imy.fi Hawk Experience CenterThe Hawk Experience Center is tailored from a 40 feet container for the Aviation Museum Society. The exhibition container presented firsti time on January 21st 2016 at Nordic Travel Fair Matka. In addition to the end doors the container has 8 meter wide side door. The rail system enables the output of the exhibit indoors and also outdoors when the weather is good. The back wall is changed to straight in order to ease the building of exhibitions. The container has electrification. The moving of the container is possible e.g. by truck equiiped with a side loader. The exhibit of the exihibition container is a cabin part of an BAe Hawk Mk.51 jet trainer. The Finnish Air Force has assigned it to the Aviation Museum Society. The cabin part belonged to HW-314 which has a glorious history in the Finnish Air Force. Valmet Aviation Industry (Patria Aviation nowadays) assembled the aircraft and delivered it to the Finnis Air Force on May 20th 1982. During the following years HW-314 served in the Air Force Academy, the Reconnaissance Squaron as well as in Satakunta, Lapland and Karelia Wings. The last flight flied from Kauhava to Halli on October 15th 2009. In all HW-314 flied over 5,000 hours. |

